Olen taas löytänyt uuden aluevaltauksen blogimaailmassa: au-pair -blogit. Koska eilen tuli tasan 5 vuotta täyteen siitä kun muutin Ruotsiin, juuri ollakseni au-pair, on nämä blogit enemmän kuin kiinnostavia.

Au-pairin homma on ollut ehkäpä opettavinta työtä mitä olen koko elämässäni tehnyt. Vaikka vähän väliä hermot olivatkin kireellä sekä lapsiin että vanhempiin, ja kodinhoito maistuikin aika puulta, niin en kadu hetkeäkään päätöstäni lähteä Ruotsiin au-pairiksi. En myöskään kadu päätöstäni jatkaa au-pairina oloa, toisessa perheessä kuitenkin, myös seuraavana vuonna. Opin sekä ruotsinkielen, ruotsalaisten tapoja, (tuntemaan) ruotsalaisia, mutta myös itsenäistymään ja ottamaan vastuuta, sekä olemaan kärsivällinen (-mpi kuin mitä muuten olisin?). Muistoja näiltä kahdelta au-pair -vuodelta ei kukaan koskaan voi pyyhkiä pois.

Yksi suurimmista ongelmistani, varsinkin ensimmäisen Ruotsissa-olo-vuoden aikana oli kavereiden puute. Päivät meni perheen lasten kanssa, ja tottakai kotona oli kiva istuskella katsomassa esim. tv:tä koko perheen kanssa aina sillon tällön, mutta koska homma olisi helposti kääntynyt 24 tunnin työputkeksi, niin oli helppoa tehdä päätös siitä, että iltaisin pitää tehdä muita asioita, muualla.

Paikkakunnan kirjastosta tuli minun pelastukseni. Kirjojen ystävä kun olen aina ollut, sain paremmin kuin hyvin ajan kulumaan kirjahyllyjen välissä palloillessa ja kirjoja lukiessa. Positiivista oli varsinkin se, että ruotsinkielistä kirjallisuutta lukemalla ruotsinkielen taitoni koheni, kun varsinkin sanavarasto kasvoi vauhdilla. Vieläkin tulee jollakin tapaa haikea olo kun joskus matkaan kyseiseen kirjastoon lainaamaan kirjoja.

Ikävä kyllä kirjat eivät, ainakaan minun tapauksessani, täysin riittäneet. Niistä ei saa ihan sellaista seuraa kuitenkaan mitä kaikki tarvitsevat. Eli halu olla sosiaalinen omanikäisten kanssa kasvoi kasvamistaan, ja kuukauden "yksinolon" jälkeen tein päätöksen, että jotain on tapahduttava. Matkustin Viking Linen terminaalille (en soittanut, enkä varannut internetin kautta, koska eihän siihen olisi kulunut aikaa juuri ollenkaan!) varaamaan liput risteilylle. Yksin. Muutenkin olin jo pari kertaa aikaisemmin matkustanut kyseiselle terminaalille ihan vaan huvikseni: katsomaan laivojen tuloa ja lähtöä ja syömään karjalanpiirakoita siihen sataman kahvilaan. Nyt jälkikäteen näen pieniä koti-ikävän merkkejä, kyllä. :)

No joka tapauksessa, noin 4 viikon Ruotsissa olon jälkeen lähdin siis yksin risteilemään, Tukholma-Turku-Tukholma. Kovin vaikeaa ei varmasti ole kuvitella, että eihän siinä kauaa mennyt ennenkuin seuraa rupesi olemaan tyrkyllä. Miespuolista yllätys yllätys. Onneksi minulla kävi tuuri ja tutustuin reiluun Södertälje-porukkaan, jonka seurassa olinkin melkein koko matkan. Pääsin puhumaan ruotsia ja ihan vaan hengailemaan omanikäisteni kanssa. Se oli niin ihana tunne! En ollut tajunnut kuinka kova ikävä minulla oli nuorta seuraa! Joka tapauksessa risteilystä jäi pelkästään positiiviset muistot koska pojat olivat rentoja ja uskoivat kun sanoin "bara kompisar". :D Edelleenkin pidän yhteyttä P:hen, josta tuli minun ensimmäinen ruotsalainen kaveri!

Ehkä on mainitsemisen arvoista, että tuosta risteilystä tulikin pieni pakkomielle: kävin seuraavien kuukausin aikana risteilemässä Turun suuntaan noin kahden-kolmen viikon välein! Onneksi ystäväni Miss Jäätine teki seuraa Turun päästä, eli yksin risteilemiset jäi paluumatkoihin (Miss Jäätine matkusti Turusta aamulaivalla, saapui Tukholmaan illalla, jolloin minä hyppäsin laivaan mukaan, juhlimme yön yhdessä, Miss Jäätine jäi laivasta pois aamulla, minä jatkoin takaisin Tukholmaan). Näillä risteilyillä tutustuimme myös R:än, joka on parhaimpia kavereitani täällä Tukholmassa nykyään.

Yksinäisille au-paireille voin vinkkinä antaa myös kielikurssit. Useammilla paikkakunnilla, joissa au-paireja on paljon, järjestetään kielikursseja juuri au-paireille. Mikä olisikaan siis parempi kohtauspaikka?! Itse tutustuin S:ään, joka on yksi tärkeimmistä syistä, siihen että jäin Ruotsiin ensimmäisen vuoden jälkeenkin, juuri tällailla tavalla, vaikkakin epäsuorasti. Kävin vierailevana tähtenä yhdellä kielikurssilla kaksi kertaa, tutustuin valkovenäläiseen O:hon, joka puolestaan tiesi että S asuu ja työskentelee au-pairina samalla paikkakunnalla kun minä. Sain numeron, olin rohkea ja soitin. En ole koskaan katunut sitä soittoa, päin vastoin!

No, tulipas nyt vuodatettua taas. :)